Arkieteisen suunnittelu - 5 syytä omalle tilalle
Kun päädyimme rakentamaan, oli kuitenkin selvää, että jonkinlainen arkieteisratkaisu meille tulee. Ja onneksi meidän pohjassa oli juuri sopiva kolo näille toiminnoille.
Meidän arkieteis-kodinhoitotila |
Miksi arkieteinen?
- Pääsisäänkäynti pysyy siistinä, kun arkitohinat on siirretty arkieteisen puolelle. Näppärää erityisesti uusissa kodeissa, joissa harvemmin on enää erillistä tuulikaappia tai muuta suljettua tilaa. Myös meillä eteinen on käytännössä osa olotilaa.
- Kuraiset kengät, lemmikit tai lasten haalarit saa pestyä suoraan kuraeteisessä tai -syöpössä, jolloin lika ja hiekka ei leviä ympäri taloa.
- Märät tai hikiset vaatteet saa väljästi kuivumaan, eivätkä ole tiellä kylppärissä tai muissa tiloissa.
- Löytyy säilytystilaa kaikkien perheenjäsenten ulkoilu- ja harrastustarvikkeille.
- Likaisten ulkoilukamojen käsittely ei tapahdu samassa tilassa puhtaan pyykin kanssa (tämä on se tilanne, mikäli olisi vain kodinhoitohuone erillisellä sisäänkäynnillä).
Meidän arkieteinen koostuu käytännössä kahdesta osasta: tuulikaapista ja kodinhoitohuoneen puolikkaasta. Tuulikaappi tuli meille vähän vahingossa palomääräyksien vuoksi, mutta se on kyllä ihan timanttinen lisä tähän tilaan.
Tuulikaappitilalla on pituutta lähes kaksi metriä. Tilaan mahtuu siis todella mukavasti naulakkoa ja kenkätelinettä. Tuulikaappiin onkin suunnitteilla nimenomaan vaatteiden ja kenkien säilytystä sekä todennäköisesti joku istuinratkaisu. Jonkinlainen peili on tuohonkin tilaan varmaan saatava. Tuulikaappi tulee toimimaan todennäköisesti meidän eniten käytettynä eteisenä arjessa, jolloin olotilojen yhteydessä sijaitseva pääeteinen pysyy mukavan siistinä.
Kuvat Netrauta ja Ikea |
Toinen osa löytyy kodinhoitohuoneen puolelta. Meidän kodari on jaettu ikään kuin kahtia, jolloin puhtaille pyykeille on pystytty omistamaan oma nurkkauksensa. Arkieteisen puoli on tuulikaapin jatketta, josta löytyy kuraeteinen rättipatterilla sekä kuivaustilaa niin märille ulkoiluvaatteille kuin hikisille jumppakamoillekin. Todennäköisesti myös reenikamat löytävät säilytyspisteensä tältä puolelta.
Toiminnot vaikuttavat hyvinkin käytännöllisiltä näin paperilla ja odotankin innolla, millaista on (toivottavasti) toimivampi arki sille varatun eteistilan kanssa. Oikeastaan ainoa asia, mitä olisin halunnut lisätä suunnitelmaamme, on kaappitila. Tässä kohtaa neliöt alkoivat loppua kesken, mutta onneksi säilytystilaa löytyy muualta talosta. Lisäksi pipojen, tumppujen ja muiden pikkutavaroiden säilöminen tulee vielä ratkaista. Ne löytänevät luontevasti paikkansa tuulikaapin naulakko-osiosta.
Arkieteinen sekä itseasiassa myös kodinhoitohuone ovat meille täysin uusia tiloja omassa kodissa. Olisikin kiva kuulla, että mitä sinä olet ottanut huomioon arkieteisen suunnittelussa ja mitkä ovat olleet toimivimmat ideat käytännössä? Mitään säilytysjärjestelmiä tai muita naulakkoasioita tilaan ei ole vielä hankittu, joten parhaat vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita!
LUE MYÖS:
Kommentit
Lähetä kommentti