Kodin äänentoisto - monihuonejärjestelmän suunnittelua
Kirjoitin hiljattain rakennusprojektimme panostuskohteista. Tuolloin listalta löytyi myös mieheni ehdoton must have: monihuonejärjestelmä. Kodin äänentoisto on ensisijaisesti mieheni projekti, joten tällä kertaa myös teksti on syntynyt vierasbloggauksena! Tässä siis Juhon suunnitelmaa meidän uuteen kotiin tulevasta monihuonejärjestelmästä.
Kuva: Michał Borowczyk, Unsplash |
Mikä monihuonejärjestelmä?
Monihuonejärjestelmä on useammasta erillisestä laitteesta ja kaiuttimesta koostuva langaton ja/tai langallinen äänentoistojärjestelmä, jota voi helposti ohjata langattomasti esimerkiksi puhelimella tai tabletilla. Eli käytännössä voit kuunnella kaikissa huoneissa joko samaa musiikkia yhdestä lähteestä tai ohjata eri huoneissa soimaan eri musiikin. Musiikkia ohjataan järjestelmän omalla puhelinapplikaatiolla.
Monihuonejärjestelmää suunniteltaessa kannattaa miettiä äänentoistotarpeet etukäteen, sillä eri toimittajien laitteet toimivat lähtökohtaisesti vain keskenään – koko ekosysteemi tulee siis rakentaa yhden merkin ympärille. Ekosysteemin valinnassa tulee pohtia minkä toimittajan tuotevalikoima kohtaa parhaiten omat tarpeet niin hinnan kuin laajennettavuudenkin osalta. Kannattaa myös kartoittaa etukäteen, mitä sovellusta käytät musiikin kuunteluun, ja kykeneekö tuon potentiaalisen toimittajan laitteistolla toistamaan kyseistä sovellusta (esim. Spotify, Tidal, Deezer). Lisäksi ammattilaisia kannattaa konsultoida ja/tai ottaa ihan ammattilainen suunnittelemaan oma monihuonejärjestelmä. Netistäkin löytyy toki paljon hyviä linkkejä niin toimittajien omilta sivuilta kuin yleisiltä esittelysivuilta (Langaton äänentoistojärjestelmä, best multi-room systems, home audio systems).
Lähdimme kartoittamaan omaa monihuonejärjestelmäämme niin internetin kuin muutaman hifiliikkeenkin avulla. Tuon pohjatyön perusteella Yamahan MusicCast ja Denonin Heos nousivat selkeiksi ykkössuosikeiksi. Molemmilta löytyy omat sovellukset monihuonejärjestelmän helppoon ohjaamiseen. Tarkoituksena ei ole rakentaa yksittäisistä langattomista kaiuttimista koostuvaa järjestelmää – joskin ne saattavat toimia järjestelmän tukena jatkossa – vaan tarkoituksena on vetää suurin osa kaiuttimien kaapeleista seinän sisällä. Tämä on näin rakennusvaiheessa tehtäessä helpoin ja kustannustehokkain ratkaisu.
Uuden kodin äänentoistotarpeet:
- Tilat: olotila (keittiö/ruokatila/olohuone), sauna ja kylpyhuone, leffa-/työhuone ja terassi
- Leffa-/työhuone: 5.1.2 äänentoisto elokuville (Netflix, HBO, Prime Video ym.) ja kisastudioille
- Olotila: n. 44m² esteettinen ja hyvin soiva ääni lähinnä Spotifyn toistolle
- Sauna ja kylpyhuone: 9m² kylpytilan taustamusiikille
- Terassi: 100m² terassin äänentoisto niin grillauksen, ulkoporeilun kuin illanvietonkin taustamusiikille
- Olotila: n. 44m² esteettinen ja hyvin soiva ääni lähinnä Spotifyn toistolle
- Sauna ja kylpyhuone: 9m² kylpytilan taustamusiikille
- Terassi: 100m² terassin äänentoisto niin grillauksen, ulkoporeilun kuin illanvietonkin taustamusiikille
Kaiuttimien sijainnit |
Olotila
Olotilamme koostuu 44m² kokoisesta keittiö-, ruokailu- ja olohuonetilasta. Sinne tulemme laittamaan kattoon upotettavat kaiuttimet. Tähän tarkoitukseen hankimme neljä kappaletta Wharfedalen DC-6 kaiuttimia. Uppokaiuttimien valinta on haastavampaa kuin ns. normaalien kaiuttimien, sillä niitä ei lähtökohtaisesti pääse kuuntelemaan etukäteen. Hifiliikkeillä on kyllä joitakin malleja esillä ja kuunneltavissa, mutta suurinta osaa ei pääse etukäteen kuuntelemaan. Miksi päädyimme Wharfedalen DC-6 malliin? Tällä hetkellä kotiteatteritarpeita palvelee hyväksi koettu Wharfedalen Diamon 9-sarjan 5.1 -äänentoisto – miksi sitä hyväksi havaittua vaihtamaan. Lisäksi kyseiset uppokaiuttimet sattuivat löytymään Hifikulman alelaarista erittäin huokeaan hintaan. Nähtäväksi jää, kuinka hyvin kyseisten kaiuttimien ääni Spotifystä toistettuna tulee tuon tilan täyttämään. Tueksi olisi tarkoitus hankkia vielä langaton subwoofer.Toinen olotilan äänilähde tulee olemaan TV. Koska meille tulee erillinen leffahuone, olotilaamme ei tulla rakentamaan erillisillä kaiuttimilla toteutettavaa äänentoistoa. Joskin nykyään myös soundbareista saa yllättävänkin hyvän 5.1 tai jopa 5.1.2 -äänen aikaiseksi. Todennäköisesti meillekin päätyy siis semmoinen jossain kohtaa hankintalistalle. Talomme äänentoistoekosysteemi on hyvä ottaa tässäkin huomioon. Laajan valikoimansa puolesta Yamaha kuulostaisi paremmalta vaihtoehdolta: näin voisi yhdellä subwooferilla tukea sekä TV:n soundbaria että uppokaiuttimia.
Wharfedalen DC-6 kaiuttimet olivat ensimmäinen hankinta uuteen kotiimme. |
Leffa-/työhuone
Leffa-/työhuoneen äänentoistolla on kolme tehtävää: toistaa leffojen äänet, toistaa taustamusiikkia etätyöpäivinä ja yhdistyä myös saunan kaiuttimiin. Oman haasteensa leffahuoneen äänentoistolle tuovat yhden seinän kattavat ikkunat. Ne kun eivät ole ideaalit leffahuoneen akustiikan näkökulmasta, mutta eipä tässä mitään high end -tason äänentoistoa oltukkaan rakentamassa.Leffahuoneen kuva on myös ollut suuri kysymys, mutta tällä hetkellä olemme päätymässä isoon TV:seen. Ensinnäkin suuria telkkareita saa jo järkevällä hinnalla ja hyvällä kuvalla. Toisekseen nuo isot ikkunat tuovat huoneeseen niin paljon valoa, että projektori ei olisi ollut käytännöllinen ratkaisu - pimennysverhoja ei ole kiva laittaa jokaisen tv-hetken tai Suomen pelin ajaksi kiinni.
Ja sitten itse äänentoistolaitteistoon. Tällä hetkellä leffahuonetarpeitamme palveleva Wharfedalen 5.1 -sarja tulee todennäköisesti huolehtimaan meistä myös jatkossa. Olemme olleet siihen täysin tyytyväisiä ja budjettisyistä ei olisi järkevää sitä tässä kohtaa päivittää. Tosin siihenkin joutuu hieman upgradea tekemään – tulemme lisäämään atmos-kaiuttimet. Tähän tarkoitukseen vahvimmalta ehdokkaalta näyttää Wharfedalen D3000 3D joko etukaiuttimien päälle sijoitettuna tai asennettuna kattoon keskelle huonetta.
Vahvistimet tuovat myös oman hauskuutensa monihuonejärjestelmän suunnitteluun. Meillä on tällä hetkellä käytössä aivan passeli Harmon Kardonin vahvistin, joka olisi tarkoitus laittaa leffahuoneeseen. Tämä vahvistin ei kuitenkaan sellaisenaan taivu osaksi koko talon ekosysteemiä, joten joko vahvistin tulee päivittää tai hankkia esim. Yamahalta löytyvä WXAD-10 nykyisen vahvistimen tueksi. Vahvistimien juttelu keskenään on erityisen tärkeää saunan ja leffahuoneen äänien vuoksi: saunasta on ikkuna leffahuoneeseen, joten suoraan lauteilta pystyy katsomaan esim. jääkiekon finaaliottelut. Ja eihän lätkää voi katsoa ilman Mertarantaa?
Saunaosasto ja terassi
Saunaosastomme tulee siis myös osaksi monihuonejärjestelmää. Koska onhan se mukava saunassa kuunnella musiikkia. Ja katsella peliä leffahuoneen telkkaristä äänien kanssa. Kylpyosastolle tulee kaksi kaiutinta, molemmat saunaan. Toinen kaiutin piti sijoittaa suihkun puolelle, mutta emme halunneet tehdä tarvittavaa koolausta kattoon.Terassilla tulee olemaan lääniä n. 100m², joten ääntäkin tarvitaan sen mukaan hieman enemmän. Terassimme on neliön mallinen, joten kaiuttimet tullaan sijoittamaan talon kahdelle seinustalle. Ja kaapelointi normaalisti osaksi monihuonejärjestelmää. Kaiutinvalintoja saunan ja terassin osalta ei ole vielä tehty, joten hyviä ehdotuksia otetaan vastaan!
Siinä kokonaisuudessaan meidän tulevan kodin äänentoiston suunnitelmat. Kiinnostaako jatkossakin lukea vastaavia hieman teknisempiä postauksia?
LUE MYÖS:
Kommentit
Lähetä kommentti