Omakotitalon rakentamisen hinta
Raha. Se kiinnostaa kaikkia rakentamisesta haaveilevia tai rakennusprojektiin ryhtyviä. Mitkä ovat rakentamisen kustannukset? Mihin oma budjetti riittää? Mistä uuden omakotitalon hinta koostuu?
Rakentamisessa on tuhansia pieniä yksityiskohtia, jotka kaikki vaikuttavat hintaan. Toki isoimmat suuntaviivat tehdään jo alkumetreillä, mutta melleviä summia saa kuin huomaamatta kulumaan myös esimerkiksi kiintokalusteisiin ja materiaalivalintoihin. Huolellinen suunnittelu onkin pakollinen osa rakennusprojektia, jos haluaa pysyä budjetissa.
Kuva: Fabian Blank, Unsplash |
Rakennusprojektin budjettiin vaikuttavat mm.:
- Millainen tontti eli kuinka paljon maatöihin ja pihaan pitää varata budjettia?
- Millainen kaava eli millaisen talon alueelle saa rakentaa: esimerkiksi yksikerroksinen talo on edullisempi kuin useassa kerroksessa oleva
- Yksilöllinen, arkkitehtuurinen kokonaisuus vai valmis laatikkomainen pohja?
- Kuinka iso talon tulee olla?
- Millaisia apurakennuksia halutaan?
- Pitkästä tavarasta vai talopaketti?
- Lämmitysmuodon valinta
- Viranomaisluvat ja liittymät
- Yhteistyökumppaneiden valinta
- Talon varustelutaso: pitääkö kaiken olla yksilöllistä designia vai riittääkö perusmallit ja -materiaalit?
*nettoala = ulkoseinien sisäpuolinen yhteenlaskettu lattiatasoala
Kuva: Sandy Millar, Unsplash |
Meidän tulevan talon neliöt ovat aikalailla samaa luokkaa, mitä suomalaiset ovat keskimäärin viime vuonna rakentaneet. Hintalappu puolestaan ei ole lähelläkään tuota. Keskiarvoisesti rakentajat säästävät omalla työllään noin 50 000 €. Meille tätä säästöä ei tule, sillä talotoimittajamme huolehtii aivan kaikesta maatöistä viimeistelyihin saakka. Meille oli alusta asti selvää, että tulemme valitsemaan jonkinlaisen avaimet käteen -paketin. Meidän työaikatauluilla ja osaamisella ei yksinkertaisesti tulisi mitään talon rakentamisesta. Lisäksi haluaisimme olla naimisissa vielä talon valmistumisen jälkeenkin. Näin muutaman kuukauden rakentamiskokemuksella olen todella tyytyväinen, että olimme tässä asiassa rehellisiä itsellemme ja valitsimme näin helpon kohteen. Hoidettavia asioita, tapaamisia ja päätöksiä on nimittäin silti ollut enemmän kuin riittävästi.
Meidän tuleva talo rakennetaan laadukkaista materiaaleista ja se tulee lämpiämään maalämmöllä. Myöskään tonttimme ei ole helpoimmasta päästä - jyrkässä rinnetontissa riittää niin räjäytettävää kuin täytettävääkin. Vaikka asuintilamme ovat yhdessä kerroksessa, tulee meille kellariin kylmää säilytystilaa, joka myös nostaa kustannuksia. Meillä kaikki tämä kuuluu sovittuun hintaan, sillä kaupunkipientalokohteemme eroaa hieman tavallisen omakotitalon rakentamisesta: sama talotoimittaja rakentaa kerralla kaikki seitsemän omakotitaloa vieriviereen ja muuttuvien kustannusten riski on talotoimittajalla. Tästä syystä kulut eivät ole myöskään täysin verrannollisia.
Kuva: Plush Design Studio, Unsplash |
Jos rakentaminen ja sen kustannukset kiinnostavat konkreettisemmalla tasolla, kannattaa kääntyä kustannuslaskureiden puoleen. Niistä saa hyvää suuntaviivaa kuluista ja valintojen vaikutuksesta hintaan. Laskureita löytyy mm. suomirakentaa.fi, rakentaja.fi ja TaloPeli.
Mikäli talotoimittajamme jäi mietityttämään, niin pysy kuulolla! Viimeisetkin sopparit ovat enää nimiä vailla, joten talotoimittajateksti on tuloillaan. Sillä välin voit lukaista vielä, mitä toiveita meillä oli tulevalle kodille ja miten löysimme juuri sen oikean tontin >
LUE MYÖS:
Kustannuslaskurit ovat hyvät tässä kohtaa. En malta odottaa että maanperustustyöt alkaa mutta sitä ennen pitää vielä valita talotoimittaja ja ynnä muut. Tämä juttu kiteytti hyvin omatkin ajatukset asiasta.
VastaaPoistaKiva kuulla, että tekstistä oli hyötyä :) Aika monta juttua saa tosiaan kilpailuttaa ja valita ennenkuin pääsee tositoimiin rakentamisen kanssa.
PoistaMikä oli toteuma kaupunkipientalon rakennuttamisen kustannuksissa? Kuinka paljon alle tuon 335 000 € teidän rakennuttamiskustannukset jäivät?
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista