Townhouse, kaupunkipientalo, erillispientalo, kytketty omakotitalo…
Rakkaalla lapsella on monta nimeä - tai tässä tapauksessa uudella tuttavuudella ei ole vielä vakiintunutta termiä suomen kielessä. Mainitsinkin ensimmäisessä blogitekstissäni, että tuleva kotimme tulee olemaan kaupunkipientalo. Kaupunkipientalot eli townhouset ovat tuttu näky esimerkiksi Briteissä matkustaneille: siellä tien varsia reunustavat pääsääntöisesti juuri nämä kytketyt omakotitalot.
Kaupunkipientaloja Oxfordissa Kuva: Toa Heftiba, Unsplash |
Yleensä kyseessä on siis viereiseen taloon kytketty, kaksi- tai kolmikerroksinen pientalo kaupunkimaisessa ympäristössä. Nämä talot sijaitsevat omalla pienellä tontillaan ja niissä on oma piha. Tämäntyylisiä kohteita on rakennettu myös Suomeen viimeisen 15 vuoden aikana mm. Pirkkalan Ratsutilan alueelle ja Helsingin Malminkartanoon.
Kaupunkipientalossa yhdistyy omakotitaloasumisen vapaus ja kaupunkimainen ympäristö palveluineen. Tyypillisesti talon ja pienen piha-alueen saa suunnitella itse omien tarpeiden mukaan. Omassa kohteessamme julkisivun tulee olla yhdenmukainen, mutta sisältä saamme suunnitella juuri toiveidemme mukaisen kodin. Lisäksi kohteemme eroaa perinteisestä townhousesta kerrosmäärällä, sillä kodistamme tulee yksitasoinen.
Juuri nuo Pirkkalan townhouset olivat meille jo entuudestaan tuttuja lähinnä talojen myynti-ilmoitusten kautta. Niissä kuitenkin monesti häiritsi talojen kapea muoto, joka pakotti toiminnot useampaan kerrokseen. Tulevassa kodissamme tuleekin olemaan mahtavan tontin lisäksi juuri toivomamme asiat niin tilojen kuin pihankin osalta - juuri meille täydellinen kaupunkikoti omalla rauhalla.
Voisitko kuvitella asuvasi kaupunkipientalossa vai onko perinteinen omakotitalo enemmän sinun juttusi?
Lue myös, miksi haluamme kodiksemme omakotitalon >
Kommentit
Lähetä kommentti