Meille tulee lieteen integroitu liesituuletin

Lieteen integroitu liesituuletin Bora
Kuva: Savo

Keittiö on meille molemmille yksi kodin tärkeimmistä tiloista, sillä rakastamme ruoanlaittoa. Erityisesti kahdestaan perjantai-iltaisin viinilasin kanssa. Meillä on ollut toki monta toivetta keittiöille, mutta yksi must haveista on ollut liesituuletin hormilla. Olemme asuneet vuokralla aktiivihiilisuodattimen kanssa ja siitä ei ole jäänyt kovin hyvät muistot: ruoanlaiton käryt jäivät huoneistoon ja keittiön kaapinovista löytyi aina epämääräisiä rasvajämiä. 

Kun aloittelimme taloprojektia, meille kävi nopeasti selväksi, että liesituulettimen kanssa joudumme tekemään kompromissin. Meille on tulossa vino sisäkatto ja kaikista järkevin sijainti hellalle on saarekkeessa - tällä kombolla hormia ei saa vedettyä oikein mitenkään järkevästi. Vinoon sisäkattoon ei saa liitettyä hormin putkea nätisti, eikä se putkikaan olisi kovin kaunis elementti lähes kolmen metrin korkuisen olokeittiön keskellä. Tila on liian korkea myös kattoon sijoitettavalle liesituulettimelle ja sen siivoaminen hirvitytti. Hormin vetämistä saarekkeeseen rakentaja ei suositellut riskirakenteen vuoksi. Hormiputki pitäisi upottaa lattiavaluun ja johtaa sieltä seinän kautta katolle. Ongelmaksi muodostuu hormiputkeen mahdollisesti kondensoituva vesi sekä kovin pitkä hormiputki, jotka kautta höyryt eivät välttämättä kulje nätisti ulos saakka. Jouduimme siis päätymään aktiivihiilisuodattimeen. Toki sen etuna on lämpimän ilman palautuminen huoneilmaan, jolloin lämpö ei päädy harakoille.

Lieteen integroitu liesituuletin kokemuksia
Meidän keittiön alustava pohja, joka tulee tästä vielä hieman muuttumaan.

Saarekkeeseen asennettavissa liesituulettimissa aktiivihiilisuodattimellakin oli vielä kaksi vaihtoehtoa: lieteen integroitu liesituuletin tai tasosta nouseva liesituuletin. Näistä kahdesta vaihtoehdosta valinta oli kuitenkin helppo - lieteen integroitu liesituuletin oli käyttäjäkokemusten mukaan tehokkaampi, toimintavarmempi ja helpommin siivottava. Se myös miellytti silmää enemmän yksinkertaisella muotoilullaan.

Tässä vielä koottuna plussat, miinukset ja muut huomiot lieteen integroitavasta liesituulettimesta:

  • Tee liesituuletinsuunnitelmat riittävän ajoissa ja keskustele niistä ammattilaisen kanssa.
  • Liesi integroidulla liesituulettimella on tavallista hellaa leveämpi. Yleensä kokonaisuuden leveys on 80cm, joten myös kaapiston rungon tulee olla tavallista isompi.
  • Integroidun liesituulettimen tekniikkaa on myös lieden alapuolella, joten tälle tulee jättää tilaa alakaapistosta.
  • Lieteen integroitu liesituuletin tulee puhdistaa vähintään kerran kuussa. Osien pitäisi kuitenkin irrota helposti ja pahimmat voi laittaa astianpesukoneeseen. (Tosin kaikkia liesituulettimia tulisi puhdistaa säännöllisesti paloturvallisuuden vuoksi - tämä vain usein unohtuu.)
  • Lieteen integroitu liesituuletin vetää savut alaspäin eli kokkauskäryt eivät leijaile huoneilmassa.
  • Koska höyryt ja rasvat eivät nouse ylöspäin, voi lieden (eli saarekkeen) päälle asentaa huoletta roikkuvia valaisimia.
  • Moni pohtii integroidun liesituulettimen pitämää ääntä, mutta eihän mikään liesituuletin ole äänetön?
  • Enää ei tarvitse kolautella päätä huuvan reunaan kokatessa. (Kyllä, olen onnistunut tässä monesti.)
Lieteen integroitu liesituuletin Siemens
Kuva: Siemens

Olen tutkaillut teknisiä tietoja valmistajien nettisivuilta, lukenut käyttökokemuksia blogeista ja katsonut useita esittelyvideoita, jotta pystyin vakuuttamaan itselleni, että lieteen integroitu liesituuletin aktiivihiilisuodattimella on se järkevin ja esteettisin valinta meidän keittiöön. Enää pitäisi löytää oikea malli. Tällä hetkellä parhailta vaihtoehdoilta vaikuttavat Siemensin ja Boran liesituulettimet. Löytyykö kokemuksia näistä tai onko muita hyviä ehdotuksia?

Lue myös lieteen integroidun liesituulettimen käyttökokemuksia muuton jälkeisestä blogipostauksesta >


Kommentit

  1. Hei, mitä olette tästä liesituuletintyypistä tykkänny?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tykätty! 😊 Aiheesta löytyy ihan oma postauksensa, linkki tuossa jutun lopussa.

      Poista
  2. Mietin vaan että tuleekohan helpommin höyryt käsille, kuin perinteisessä yläpuolella olevasta tuulettimesta

    VastaaPoista
  3. Terve, tuliko teille uuni suoraan jääkaapin viereen? Onko nykyuunissa niin väliä? Taitaa olla hyvä eristys sekä jäähdytys ettei lämpiä reunoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ovat suoraan vierekkäin! Tämä kieltämättä vähän mietitytti, mutta ilmeisesti on nykyään ok. Näin ainakin keittiömyyjä meille vakuutti.

      Poista

Lähetä kommentti