Pohjapiirustus osa III: Ei se ollutkaan vielä valmis


Jo tammikuun lopulla julistin innoissani blogitekstin otsikossa Pohjapiirustus osa II: Meidän pohja on vihdoin valmis! No ei ollut. Meidän seitsemän talon kaupunkipientalohanketta oli työstetty jo jonkin aikaa yhteistyössä kaupungin kanssa ja talot olivat saaneet vihreää valoa myös kaupunginosan erilliseltä hyväksymisraadilta. Oletimme siis, että rakennuslupa on lähinnä muodollisuus. Palotarkastajalla oli kuitenkin huomautettavaa, teimme itse vielä pari pientä muutosta ja joku lapsus oli käynyt myös arkkitehdillä mittojen kanssa. Mutta kolmas kerta toden sanoo: tässä meidän lopullinen pohjapiirustus, olkaa hyvät!

pohjapiirustus
Meidän lopullinen pohjapiirros

Kuvassa on ympyröitynä kohta, josta tuli sanomista palotarkastajalta rakennuslupavaiheessa. Koska meidän autokatos on noin umpinainen, ei käynti sisätiloihin voinut tapahtua suoraan autokatoksesta vaan väliin tuli laittaa varastotila. Käynti kodinhoitohuoneeseen oli suunniteltu arkieteiseksi, joten emme suoranaisesti hyppineet ilosta kun ajattelimme päivittäistä kulkua autonrenkaiden ja työkalujen välistä. Niinpä muokkasimme varastotilaan väliseinän ja kaksi ovea - nyt meille onkin siis tulossa tuulikaappi ja lämmin varasto omalla sisäänkäynnillä! Tuulikaappi on itseasiassa tosi kiva muutos, näin kuraisia ulkovaatteita ei tarvitse käsitellä samassa kodinhoitotilassa puhtaan pyykin kanssa, vaan ne voi riisua ja säilyttää jo tuulikaapin puolella.

Tätä varasto-tuulikaappiasiaa muokattiin kierroksilla A ja B. Kuvassa näkyy lopullinen pohja eli muutoskierros C. Tässä oli muutama meidän oma muutos sekä yksi mittavirhe arkkitehdilta (joka onneksi huomattiin tässä kohtaa kun sähkösuunnitelmat ym. ovat vielä lyömättä lukkoon). Keittiön saareke oli aiemmissa versioissa liian pieni, nyt se on korjattu todelliseen kokoonsa. Loput muutokset koskevat ovia: vaihdoimme päämakuuhuoneeseen ja leffahuoneeseen liukuovet sekä siirsimme hieman pikkuvessan oven sijaintia. Vessan ovi oli todella lähellä vesipistettä, joten halusimme hieman lisää tilaa isommalle altaalle. Lisäksi totesin, että WC-istuimen pesu saattaa olla jopa helpompaa kun ovi tulee hieman pöntön eteen - kyseessä on nimittäin todella pikkuruinen 1,4m2 WC. Liukuovet olivat meillä jo alunperin toiveena kyseisiin tiloihin, mutta tavallisten liukuovien äänieristys huoletti. Onnistuimme kuitenkin löytämään Virosta seinään asennettavat, äänieristetyt liukuovet, joten muutospäätös oli helppo. Äänieristettyjen ovien kanssa tulee muistaa huolehtia riittävästä ilmanvaihdosta, mutta onneksi meillä oli LVI-suunnitelmat vielä työstössä. 

Siinä sen nyt siis pitäisi olla: meidän lopullinen pohjapiirustus. Parin viikon päästä onkin jo seinäelementtitoimitus ja perustuksia tehdään paraikaa kovalla vauhdilla, joten ainakaan isoja muutoksia ei voi enää tulla.





Kommentit