Meidän talobudjetin elinkaari
Kuva Unsplash |
Meidän taloprojekti alkoi noin pari vuotta sitten häiden jälkeen. Tai no, miehen projekti varmaan alkoi hieman myöhemmin, mutta allekirjoittanut ehti katsella omakotitaloja vuoden päivät ennen kuin löydettiin nykyinen raksakohde (jota on nyt rakennettu noin vuosi). Alkuun etsimme valmista omakotitaloa, sillä Tampereen tonttitilanne oli todella heikko. Oli aika selvää, että ihan valmiina emme mieluisaa löytäisi, joten keskitimme katselun remppakohteisiin omalla tontilla.
Aikamme remppakohteita katseltuamme ymmärsimme, ettei alkuperäinen budjetimme tulisi riittämään toivottuun lopputulokseen. Siirryimme siis katselemaan napsun kalliimpia kohteita, edelleen tosin pitkälti remontin tarpeessa olevia.
Näillä main löysimme nykyisen kohteemme - Tampereen Vuorekseen oli rakentumassa seitsemän omakotitalon townhouserivistö. Jo ihan listahinta oli aivan budjettimme yläpäästä, ja lisäksi nämä kohteet rakentuisivat kaupungin vuokratonteille, vaikka aiemmin olimme katselleet nimenomaan omatonttisia kohteita.
Budjetin elinkaari
- Remppakohde omalla tontilla
Talo + remontti yhteensä n. 350 000 euroa
- Vähän prameampi remppakohde omalla tontilla
Talo + remontti yhteensä n. 400 000 euroa
- Meidän tuleva uudiskohde vuokratontilla
Selkeästi yli 400 000 euroa
Menimme siis budjetin kanssa reippaasti yli alkuperäisten toiveiden. Tai pitäisi varmaan sanoa, että yli minun toiveideni - mies ei ollut alunperinkään niin kriittinen budjetin suhteen. Minä olenkin se meidän perheen pihistelijä, jota saa välillä lämmitellä isompia hankintoja varten.
Tässä yhtälössä ehkä kuitenkin hassuinta oli se alkuperäinen budjettitason asettaminen, se ei nimittäin perustunut millekään varsinaiselle faktalle. Kyseessä oli eniten omat mielenmallit, kuinka kalliissa talossa asuminen olisi ok. Ja toisaalta lempialueidemme omakotitalojen hintataso selkiytyi vasta asuntonäyttöjen kautta. Toki meidän tulevan kodin vaatima laina tulee tuntumaan perheemme taloudellisessa tilanteessa enemmän kuin pienempi laina, mutta lyhennykset eivät ole missään nimessä liian isoja meidän talouden tuloihin nähden.
3D Studio Heikura |
Lisäksi, jos joskus tilanteemme muuttuisi tai haluaisimme vaihtaa kotia, on raksaprojektimme ollut joka tapauksessa taloudellisesti järkevä hanke. Kyseessä on niin suosittu alue, että jopa hieman hintavammalla avaimet käteen -toimituksella tulisimme varmasti tekemään talollamme mukavat voitot. Jopa niin mukavat, että uusi raksaprojekti on hieman alkanut kutkuttaa, vaikken tästä kodista ihan hevillä ole valmis lähtemään. Näin vuoden verran asiaa sulatelleena olenkin todella onnellinen meidän tulevasta unelmien kodista - vaikka se vaatikin hieman budjetin venyttämistä.
LUE MYÖS:
Kommentit
Lähetä kommentti