Terassille suojaa markiisin avulla


Kaupallinen yhteistyö Trendikaihdin

Isot ikkunat olivat yksi meidän ehdottomista kotihaaveista. Emme kuitenkaan olleet ottaneet huomioon, kuinka paljon lounaaseen antava laaja ikkuna-ala päästää lämpöä sisään. Ensimmäiset aurinkoiset kevätpäivät olivatkin hyvin nopea herätys aiheeseen - tulisimme tarvitsemaan suojaa auringonpaahteelta.

Olimme alunperin kaavailleet terassille jonkinlaisia lasituksia, mutta ne eivät tulisi auttamaan lämpöongelmaan. Punnittuamme eri vaihtoehtoja valinta oli lopulta todella helppo: halusimme ehdottomasti terassimarkiisin.

Miksi valitsimme terassille markiisin?

  • Suojaa kuumuudelta
  • Suojaa UV-säteiltä (ja suojaa siten myös kodin materiaaleja)
  • Antaa terassille varjopaikkoja
  • Suojaa myös pienellä sateella
  • Ulkonäkö muokattavissa
  • Voidaan tehdä mittojen mukaan
  • Ei peitä näköalaa
  • Ei tarvitse miettiä lumen tai sadevesien ohjauksia
  • Ei vaadi ylläpitoa
  • Saa moottoroituna
  • Saatavilla aurinko- ja tuulisensorit sekä reititin

Markiisi ei ollut alunperin meidän ykkösvalinta. Mielikuvamme olivat jumiutuneet jonnekin menneisyyteen, jossa markiisit olivat punavalkoraidallisia kapistuksia varustettuna piparkakkureunalla. Mielikuvien päivitys 2000-luvulle sai meidät hyvin nopeasti toisiin aatoksiin - nykyään markiisit ovat jotain ihan muuta!

Meillä on lähes sata neliöitä terassia, eikä siinä ole lainkaan muuta katettua tilaa. Halusimme siis mahdollisimman ison markiisin. Se on nyt maksimikokoinen (7m x 3,6m) ja kerrassaan upea ilmestys! Iso markiisi myös rikkoi mukavasti valtavaa terassiamme, joka tuntuu nyt paljon viihtyisämmältä.


Halusimme markiisin sopivan valko-mustaan julkisivuumme, joten valitsimme rungon antrasiitin sävyisenä ja kankaan aivan tummanharmaana kevyellä kuvioinnilla. Myös täysin musta kangas olisi ollut valikoimissa, mutta oma valintamme antaa hieman anteeksi siitepölylle ja linnunkakalle. Kokonaisuus on todella tyylikäs ja istuu kauniisti osaksi julkisivua.

Ilmiselvin plussa markiisille on suojautuminen auringonpaahteelta. Sen lisäksi markiisi on vedenpitävä eli sen suojassa pystyy jatkamaan iltaa myös pienen sadekuuron yli. Talven ajaksi markiisin saa rullattua kokonaan pois tieltä eli lumien tai vesien ohjauksista ei tarvitse huolehtia.


Markiisi on myös todella vaivaton ylläpitää. Markiisin voi pitää auki pienen sadekuuron aikana, joka huuhtoo pinnalta pahimmat pölyt. Markiisin voi rullata kiinni märkänä, kunhan muistaa avata ja kuivata sen poutasäällä. Mitään jatkuvia pesuoperaatioita ei siis tarvitse harrastaa.

Meidän markiisiin on vedetty sähköt, joten sitä pystyy ohjaamaan vaivattomasti kaukosäätimellä. Sähköt saatiin kiinni ihan tavalliseen ulkopistorasiaan, joka meiltä löytyi jo valmiina. Koska markiisi on niin valtavan kokoinen ja asennettu korkealle (ikkunoiden päälle noin kolmeen metriin), ei manuaalinen veivaaminen ollut käytännössä edes vaihtoehto.


Lisäksi meidän markiisista löytyy tuulianturi ja reititin. Tuulianturi rullaa markiisin automaattisesti ylös voimakkaamman tuulenpuuskan aikana, joten markiisin voi huoletta jättää alas vaikka työpäivän ajaksi. Reitittimen avulla markiisia pystyy ohjaamaan puhelimeen saatavan sovelluksen kautta - myös erinomainen lisä etäkäyttöön.

Tilasimme oman markiisimme Trendikaihtimelta. He toimittivat meille aiemmin myös rullaverhot, joten tiesimme homman toimivan erinomaisesti. Trendikaihdin on tamperelainen yritys, jolla on erittäin monipuolinen tuotevalikoima. Lisäksi heillä on omat asentajat - jälleen oli ilo asioida ammattilaisten kanssa, joilla on myös paras näkemys esimerkiksi tuotteen asemointiin.


Markiisi on ollut meillä nyt reilun viikon ja yksinkertaisesti rakastan sitä. Tälle ajalle on sattunut hellejakso ja markiisi on ollut timanttinen apu. Ulkoa tuleva valo ei ole paahtavaa ja sisälämpötila on pysynyt kurissa. Olemme jopa pystyneet pitämään verhoja auki aurinkoisina päivinä ja nauttimaan tuosta meidän kauniista metsämaisemasta. Nyt terassilta myös löytyy varjoa läpi päivän, joten siellä pystyy viettämään aikaa kuuminakin päivinä.

Lisäksi markiisi näyttää todella tyylikkäältä, se viimeisteli meidän upean terassin. Markiisi näyttää hyvältä myös sisältäpäin, eivätkä mitkään tolpat peitä maisemaa. Lisäetuna katteen luoma varjo antaa kauniin valon sisälle aurinkoisina päivinä. Nyt tuntuu hullulta, että ikinä edes harkitsimme terassillemme mitään muuta vaihtoehtoa.


Kommentit