Kokemuksia vinyylilankkulattiasta


Vinyylilankku kasvattaa suosiotaan, enkä ihmettele miksi. Vinyylilankulla on nimittäin erinomaisia ominaisuuksia, joita ainakaan kaikkia ei muista materiaaleista löydy. Näistä syistä myös meille valikoitui vinyylilattia:
  • Kestää kosteutta ja tahroja
  • Hyvä kulutuksenkesto
  • Helppohoitoinen
  • Aidontuntuinen ja -näköinen materiaali
  • Saatavilla paljon erilaisia kuoseja ja värejä
Ominaisuuksista erityisesti kosteudenkesto vaikutti valintaamme, sillä halusimme lähes koko talon samalla materiaalilla. Meillä on siis myös esimerkiksi pääsisäänkäynnin eteinen päällystetty vinyylillä perinteisen laatoituksen sijaan.

Valitettavan vähän kuitenkaan puhutaan vinyylilankkulattian negatiivisista puolista. Ensinnäkin kyseessä on pehmeä materiaali, joten huonekalut jättävät lattiaan suht helposti jopa pysyviä painaumia. Pintaan ei tule helposti kolhuja, mutta terävät esineet aiheuttavat kuitenkin naarmuja. Esimerkiksi pieni kivi tuolin alla jättää aikamoiset jäljet lattiaan.

Materiaalia mainostetaan helposti siivottavana. Ja toki muovipinnasta on helppo pyyhkäistä heti näkyvät roiskeet, eikä kosteutta tarvitse pelätä. Mutta jymähtänyttä likaa saakin sitten kunnolla jynssätä - omat kokemukset vaikkapa laminaatista ovat huomattavasti kevyemmät siivouksen osalta.

Lisäksi yllätyksenä on tullut vinyylilattian kylmyys jopa lattialämmitteisessä talossa. Vinyyli on ohut materiaali, joten alusbetonin viileys iskee ikävästi läpi lähes koko vuoden. Toinen yllätys liittyy sukkien kulumiseen - koko perheen sukkia on saanut uusia ennätystahtia tämän lattian kanssa. 


Oman kokemuksemme mukaan kaikista ikävin ominaisuus on kuitenkin vinyylilattian herkkyys lämmön vaihteluille. Materiaali tosiaan kestää hienosti kosteutta, mutta reagoi voimakkaasti lämmön muutoksiin. Käytännössä vinyylilattia saattaa siis alkaa elää esimerkiksi lattialämmityksen, takkatulen tai isojen ikkunoiden toimesta.

Vinyylilankkulattian asennuksessa saakin olla todella tarkkana: alustan tulee olla täysin suora, alusmateriaalin oikea ja kunnolliset liikkumavarat jättää joka puolelle. Esimerkiksi yksi liimattu kynnys voi estää materiaalin liikkumisen, joka aiheuttaa lattian epätoivottua elämistä. Lisäksi pakkaukset pitää tuoda ajoissa asennettavaan tilaan, jotta materiaali ehtii tasaantua ennen asennusta.

Meidän olotilan vinyylilankkulattiassa ilmeni parin viikon asumisen jälkeen juurikin tuota lattian elämistä, joka näytti käytännössä lankkujen kuplimiselta. Tästä syystä olotilamme lattia vaihdettiin viime viikolla. Ilmeisesti lattia ei päässyt elämään vapaasti muutamasta kohdasta, joten lankut lähtivät kuplimaan kovemmilla pakkasilla isomman lattialämmityksen kanssa. Meillä ongelma toistui vain talviaikana lattialämmityksen kanssa, esimerkiksi isoista ikkunoista porottava aurinko ei meidän lattiassa aiheuttanut lisäongelmia.


Meillä oli kokeneet asentajat, joille vinyyli oli materiaalina tuttu. Alusta oli suora, liikkumavarat joka puolella. Muutama kynnys oli liimattu kiinni ja saarekkeen päätylevyt painoivat lattiaa - ilmeisesti nämä kohdat riittivät blokkaamaan materiaalin elämisen.

Kun jaoin kokemuksia Instagramin puolella, selvisi että yllättävän monella oli vastaavia kokemuksia vinyylilattioista. Valitettavasti tätä lattiamateriaalin herkkyyttä ei tuoda mainospuheissa kovin hyvin esiin. Juuri asennushaasteista johtuen esimerkiksi moni talofirma ei suostu asentamaan lainkaan vinyylilankkulattioita - ei ilmeisesti myöskään meidän talotoimittaja tämän meidän lattiakeissin jälkeen.

Me valitsimme vinyylilankkulattian alunperin erityisesti sen kosteudenkeston puolesta ja siinä se onkin aivan mahtava materiaali. Se myös näyttää ja tuntuu niin aidolta puulattialta kuin muovi vaan voi - moni on luullut meidän lattiaa parketiksi.

Valitettavasti täydellistä lattiamateriaalia ei taida olla olemassakaan, ja myös vinyylilankussa on huonot puolensa - kuten meidän tarina osoittaa. Suoraan sanottuna en tiedä minkä lattiamateriaalin valitsisin tällä hetkellä. Todennäköisesti laatottaisin kaikki pahimmat alueet, sillä vinyyliinkin tulee naarmuja suht herkästi. Muualle taloon laittaisin varmaankin elämäntilanteen mukaan puuta, laminaattia tai vinyylikorkkia. Tai jos meidän lattia nyt uuden asennuksen jälkeen toimii moitteettomasti, niin miksei vinyyliäkin. Tällä kertaa olisimme vain extrasupertarkkoja asennuksen kanssa.

Kommentit

  1. Onko olemassa lattiamateriaalia johon ei tule kivistä naarmuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan useimpiin laattoihin normi kulutuksessa, ja esim meidän vanhaan laminaattiin ei tullut läheskään näin helposti.

      Poista
  2. Hei ja kiitos erinomaisesta postauksesta! Liian usein sisustus- ja rakennusteemaisissa blogeissa ja insta-tileillä hehkutetaan jotain materiaalia kun se on valittu ja juuri asennettu. Materiaali ylistetään maasta taivaisiin, vaikka käyttökokemus on käytännössä nolla. Tällaista omien valintojen myöhempää tarkastelua ja reflektointia kaipaisin ehdottomasti enemmän! Meille tulossa lattiaan pääosin laattaa ja makkareihin ihan laminaattia ja kokolattiamattoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! 😊 Näitä käyttökokemuksia pyrin kirjoittamaan jatkossa vielä enemmänkin.

      Poista
  3. Onpas teillä ollut huono tuuri, olisiko osunut viallinen erä tjtn. Meillä kaksi vuotta melkein halvin vinyylilankku k-raudasta eikä valittamista, on tosi lämmin jopa liiankin kuuma välillä, pehmeä jaloille ja sukille, eikä naarmujakaan vielä näy vaikkei ole edes pehmusteita tuolien jaloissa. Tosin meillä ei ole kynnyksiäkään, saareke on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Onneksi kuulee myös näitä positiivisia kokemuksia. Emme vieläkään tiedä, onko kyseessä ollut joku erävirhe - ainakaan valmistaja ei vaikuttanut uskovan tähän... Ja tämä meidän vinyyli ei edes ollut ihan halvimmasta päästä.

      Poista
  4. Onko teidän vinyylilankku HDF-runkoista, eli puukuiturunkoista n. 8-10mm paksua vai SPC-runkoista, eli kivikomposiittirunkoista, 4-7 mm ohutta? Tämä kiinnostaisi, koska nuo uudet vinyylilankut on usein tuota SPC:tä ja ilmeisesti sen ei pitäisi elää kauheasti lämmönvaihtelujen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti en tiedä vastausta tähän. Meidän materiaali on n 5mm paksuudeltaan, mutta rungon materiaali on kysymysmerkki. Päätöstä tehdessä meillä ei ollut edes tiedossa näitä vaihtoehtoja.

      Poista
  5. Moi, miten korjasitte kynnykset uuden vinyylin asennuksessa? Jätittekö enemmän tilaa kynnyksen ja vinyylilankun kohdalle? Itse pohdin juuri otanko asuntooni laminaattia vai vinyylilankkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynnyksiin vaihdettiin sellaiset versiot, joita ei liimattu kiinni. Sallii juurikin tuon liikkumisen.

      Poista

Lähetä kommentti