Mistä meille tulee kiintokalusteet?


Kiintokalustevalinnat olivat aika paljon isompi kokonaisuus mitä alunperin osasimme ajatella. Projektimme lähti viime syksynä liikkeelle tosi nopealla aikataululla: yhtenä päivänä bongasin talotoimittajamme mainoksen Instagramista ja parin päivän päästä ostopäätös olikin jo tehty. Kaupunkipientalokohteen luonteesta johtuen meidän piti nopealla aikataululla lyödä lukkoon pohjapiirustus, joka vaati myös aika valmista kiintokalustesuunnitelmaa vesipisteiden ja viemäreiden sijaintien vuoksi. Yhtäkkiä olimme kilpailuttamassa kiintokalustetoimittajia ja juoksemassa erinäisissä suunnittelupalavereissa.

Kilpailutimme yhteensä viisi kalustetoimittajaa. Osan kanssa suunnittelimme kokonaisuuksia enemmänkin ja osalta pyysimme vain tarjoukset valmiilla mitoilla. Saimme lopulta aika nopeasti lyötyä lukkoon kiintokalustetoimittajamme - meille kiintokalusteet toimittaa Puustelli. Otamme Puustellilta keittiön, kodinhoitohuoneen, vessojen sekä eteisen kiintokalusteet. Lisäksi Puustelli toimittaa meille walk-in vaatehuoneen liukuovet, näihin haemme rungot Ikeasta.

Kiintokalusteet
Keittiösuunnitelma by Puustelli

Päätöksentekoa helpotti huomattavasti Puustellin alkuvuoden tarjouskampanjat, joiden avulla saimme kodinkoneet aivan mielettömän hyvään hintaan. Puustelli on yksi talotoimittajamme Evesa-talojen yhteistyökumppaneista, joten saimme muutenkin hyvät kumppanihinnat. Lisäksi Evesa ja Puustelli hoitavat yhdessä kaikki käytännön asiat puolestamme: suunnittelemme kalusteet yhdessä Puustellin edustajan kanssa ja seuraavaksi saammekin jo ihastella valmiita kiintokalusteita. Kuljetus, sisäänkanto ja asennus tapahtuvat siis Puustellin ja Evesan toimesta. Ihanan helppoa. 

Eteisen kaapistot
Eteinen by Puustelli

Toki hinta ei ollut ainoa ratkaiseva tekijä päätöksessämme - saimme Puustellilta näkemyksellistä suunnittelua. Keittiösuunnittelijamme Katrin Mölder Tampereen Ratinan pisteestä teki erityisesti keittiön kanssa aivan mahtavaa duunia. Hän suunnitteli meille ihanan modernin ja tasapainoisen keittiön. Katrin mietti ihailtavalla tavalla kaapistojen symmetrisyyttä ja halusi ehdottaa hieman tavallisuudesta poikkeavia ratkaisuja - unohtamatta kuitenkaan käytännöllisyyttä. Hänen suunnitelmansa jälkeen muut ehdotukset tuntuivat aika perinteisiltä ja jotenkin rauhattomilta. 

Mistä kiintokalusteet
Kodinhoitohuone by Puustelli

Lisäksi Puustelli vakuutti meidät kalusteidensa laadulla. Puustellin omilla sivuilla tuotteita kuvataan näin: “Kalusteet valmistetaan aina korkealuokkaisista materiaaleista ja mekanismeista, ekologisuudesta tinkimättä. Kaikki Puustelli-kalusteet valmistetaan Harjavallassa, omalla tuotantolaitoksellamme.”

Meillä on hyvät pohjat nyt suunniteltuna, lopulliset materiaalivalinnat voimme onneksi lyödä lukkoon lähempänä asennusta. Jonkin aikaa pitää siis vielä malttaa ennen kuin näkee kaiken valmiina!

Lue myös:


Kommentit